HUIPPUVUORET - SE ELOKUU JONA SEILASIN JÄÄMERELLÄ

Mä en oikein tiedä mitä kirjottaisin. Kotiinpaluusta on viisi päivää ja luonnoksiin ei ole syntynyt yhtään sanaa. Ehkä tätä reissua ei voi laittaa lauseiksi oikealla tavalla. Yritän kuitenkin, vaikka nyt tiedänkin mitä tarkoittaa mykistävän kaunis.

Me lennettiin perille Oslon kautta ja astutiin laivaan Longyearbyenistä. Sitä ei muuten suotta kutsuta "pitkän vuoden kyläksi". Kellon ympäri on yhtä valoisaa. En halua ajatella talvea. Longyearby on kuitenkin melkein moderni museoineen, yliopistoineen ja gallerioineen. Jos muistaa sen, ettei näistä kannata puhua monikossa, niin ymmärtää kylän koon. Tällä ei suunnitellusti kukaan synny, eikä kukaan kuole. Ei ole sellaisia valmiuksia. Eikä kaduilla ole nimiä. Täällä käydään vaan. Suurinosa asukkaista taitaa olla työikäisiä aikuisia.

No laivassa sitten. Alus lipui läpi hiljaisten maisemien. Luonnosta ei kuulunut edes kasvun ääntä; lehtien kahinaa. Mikään yli nilkan korkuinen ei täällä kasva. Meri on tyyni, tunnelma pysähtynyt. Ohitettiin hitaasti muutamia hylättyjä kaivoskyliä. Talot seisovat ryhtinsä menettäneinä. Niiden ikkunoiden tilalla on aukot. Tunnelma laivalla oli melkein harras. Voin kertoa, että ikkunapaikalla istuessa ei pöytäkavereiden kanssa tullut vaihdettua kovinkaan montaa sanaa.

Rantautumiset tehtiin pienillä punaisilla veneillä. Alus jätettiin aina hyvän matkan päähän rannasta. Vaellettiin hiljaa keskustellen karuissa maisemissa. Tuntui, kuin olisi kävellyt kuun kamaralla. Niin muusta maailmasta se oli. Oppailla keikkuivat kiväärit kainaloissa. Nähtiin maailmansodan aikaisten sääasemien jäänteitä. Kummaksi hioutuneet kivet rahisivat kengän pohjien alla.

Pysähdyttiin aivan absurdiin venäläiskylään - Barentsburgiin. Kirkkain värein laatoitettujen uusien rakennusten näkeminen, rannan hylättyjen puutalojen jälkeen sai paikan tuntumaan jonkun kumman kasarikomedian lavasteilta.

Jäätikölle saavuttaessa ihmettelin äänimaailmaa. Kuvista katsoen päättelisin tuolla olevan hyvin hiljaista. Jään liikkeistä johtuva ukkosmainen jylinä pelästytti. Sitten ihastutti. Jäätikköjään palaset meressä poreilivat, kun niissä olevat ilmakuplat pääsivät sulamaan. Todella harmittaa, ettei tullut otettua videota, se oli ihmeellistä.

Kun katsoin kymmenien mursujen köllimistä pienellä saarella olin etuoikeutetun onnellinen. Kun näin valaanpyrstön voimakkaat liikkeet jäämeren lähes geelimäisen tyynessä pinnassa samaan aikaan, kun siemailin puolikasta viskiä laivan pikkiriikkisessä baarissa, en enää löytänyt sanoja.

Antaa kuvien puhua. Lopussa pari linkkiä, jos innostut itse matkaan.