Minä en valita. Onhan siinä joo tiettyä haikeutta, mutta tervetuloa vaan. Syksy ja sateet.
Joulua en ala vielä odottamaan.
Hienon kesän jälkeen tämä tuntuu hyvälle. Suomi suorastaan sopii mulle. Vuodenaikojen vaihtuminen on näin kärsimättömälle ihmiselle ihan onnellinen asia. On aina uutta tulossa.
Tänä vuonna uutta on ollut tavallista enemmän. Moni asia muuttui. Työkokeilua Huililla on takana jo neljä viikkoa. On tuntunut älyttömän hyvälle. Olo on ollut vaihteleva - ei siinä mitään ihmeellistä, mutta töihin meneminen on kivaa ja mielekästä.
Tähän väliin vähän mennyttä: kuten moni varmaan muistaa, sain multippelit aivoinfarktit keväällä 2012. Olin jo irtosanonut itseni töistä ja hakeutumassa opiskelemaan. Kun ei ollut paikkaa mihin palata, jäin vähän yksin. Kukaan ei pistänyt asioita eteenpäin ja mä en tiennyt mihin mennä. Onneksi sain sitten (omasta pyynnöstäni) uusinta- ajat neurologin ja neuropsykologin testeihin. Todettiin, ettei oppimiskyvyssä / muistissa ole ihmeempiä ongelmia. Muita jälkiä jäi kyllä. Esimerkiksi huimausta ja hermokipua, joka saa aivot heilumaan. Kyse ei ole todellisesta ongelmasta, vaan vääristyneestä tunteesta. Mutta se tunne ei ole oikein ihana. Esimiestehtäviin en juuri nyt kykene. Jos en voi vastata omasta työhyvinvoinnista, niin millä tavalla sitten toisten?
Sain viime keväänä alustavan päätöksen työeläkeyhtiöstä, että sieltä tuetaan sekä mun uudelleen koulutusta, että työkokeilua. Molempiin oli lomakkeet mukana. Koulutukseen haettu tuki ei sitten mennyt läpikään. Se minulle postitettu paketti on kuulema sama alkupaketti kaikille, eikä lupaus. Että se pisti nielemään. Muutenkin tuntui hankalalle.
Neurologian kuntoutuspoliklinikalla sitten mietittiin. Päädyttiin hakemaan tukipäätöseen muutosta ja sillä välin työkokeilupaikkaa. Viimeiselle näytettiin heti vihreää valoa.
Niin mä sitten aloin etsimään kokeilupaikkaa. Etsin ja ihmettelin, etteikö ilmainen työvoima kelpaa. Mun "palkka" tulee vakuutusyhtiöstä, eli työnantajalle ei tule kuluja. Otin yhteyttä mielenkiintoisiin yrityksiin, osa ei edes vastannut. Osa vastasi, ettei ole mahdollisuutta. Huilia epäröin lähetyä, koska ajattelin, että pienessä yrityksessä ei olisi irroittaa mulle tehtävää. Olisi vaikeampi delekoida. Ja miten väärässä olin. Sain samantie vastauksen, että tervetuloa ja työajat on järjesteltävissä.
Sain viime keväänä alustavan päätöksen työeläkeyhtiöstä, että sieltä tuetaan sekä mun uudelleen koulutusta, että työkokeilua. Molempiin oli lomakkeet mukana. Koulutukseen haettu tuki ei sitten mennyt läpikään. Se minulle postitettu paketti on kuulema sama alkupaketti kaikille, eikä lupaus. Että se pisti nielemään. Muutenkin tuntui hankalalle.
Neurologian kuntoutuspoliklinikalla sitten mietittiin. Päädyttiin hakemaan tukipäätöseen muutosta ja sillä välin työkokeilupaikkaa. Viimeiselle näytettiin heti vihreää valoa.
Niin mä sitten aloin etsimään kokeilupaikkaa. Etsin ja ihmettelin, etteikö ilmainen työvoima kelpaa. Mun "palkka" tulee vakuutusyhtiöstä, eli työnantajalle ei tule kuluja. Otin yhteyttä mielenkiintoisiin yrityksiin, osa ei edes vastannut. Osa vastasi, ettei ole mahdollisuutta. Huilia epäröin lähetyä, koska ajattelin, että pienessä yrityksessä ei olisi irroittaa mulle tehtävää. Olisi vaikeampi delekoida. Ja miten väärässä olin. Sain samantie vastauksen, että tervetuloa ja työajat on järjesteltävissä.
Yksi asia silti nostaa aika-ajoin päätään. Erityisesti niinä väsyneinä päivinä, jolloin tarvitsen päiväunet. Tai neljät. Epävarmuus tulevasta. Mitä tämän kolmikuukautisen jälkeen? Mistä mä sitten löydän ihanan osa-aikaisen paikan? Ja tulenko koskaan saamaan korvausta siitä ajasta millä en hommiin kykene? Aktiivisesti yritän kyllä olla ajattelematta ja annan mennä. Muistutan itseäni. Älä tuijota päämäärää, vaan nauti matkasta.
ps. muistakaa osallistua arvontaan. Jaossa kolme yrttisettiä. Itselle, anopille tai ystävälle.
pps. ohjeet ensimmäisen kuvan villasukkiin löytyy täältä.
(Syyskuvat mökiltä, ajalta jolloin puut ei vielä olleet niin paljaat.)